*

Syytä epäillä Rikos- ja oikeustoimittajan blogi

Komisario Palsterstein: sakkohuomautuksilla kikkaillaan

Olin eilen valtakunnallisen liikenneturvallisuuskeskuksen avajaisissa Malmin poliisitalolla. Helsingin poliisilaitoksen liikenteenvalvonnan vastaava komisario Dennis Palsterstein mainitsi puheessaan, että kahdeksan kilometrin nopeussakon raja pitäisi laskea kuuteen. Paikalla oli kuuntelemassa muun median ja yleisön lisäksi poliisiylijohtaja Mikko Paatero, poliisikomentaja Jukka Riikonen ja ministeri Päivi Räsänen.

 

Palstersteinin mukaan rajoitus antaa liikaa kikkailuvaraa autoilijoille. Tällä hetkellä suurin osa sakoista tai huomautuksista jaetaan nimenomaan 6–9 kilometrin ylinopeudesta, ja jopa noin 40 prosenttia kaikista liikenteenvalvonnan jakamista dokumenteista on huomautuksia. Sakotusrajan laskeminen vaikuttaisi Palstersteinin mielestä suoraan nopeuksiin ja sitä myötä liikennekuolemiin ja -loukkaantumisiin.

 

Ylinopeuden huomautuksen ideahan on se, että vahingosta ei sakotettaisi. Tämän takia Palstersteinin heitto kikkailusta on mielenkiintoinen, eikä se välttämättä ole täysin perätön. On vaikea uskoa, että 40 prosenttia lapun saaneista olisi vain epähuomiossa ajellut ylinopeutta. Tai ehkä autoilijat luottavat siihen, että oman auton nopeusmittari heittää. 

 

P.S. Kysyin kahvipöydässä asiasta muilta. Paateron mielestä rajoitusta ei pitäisi laskea. Tärkeintä on kuulemma se, että asiaan puututaan jotenkin. Riikonen on samaa mieltä, ja että muutos saattaisi kostautua: ihmiset kun suhtautuisivat rajoituksen laskemiseen niin negatiivisesti. 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Oman auton nopeusmittari heittää. Tämä johtuu siitä, että laki vaatii niin. Nopeusmittarin näyttämä ei saa koskaan laillisilla renkailla ajettaessa poiketa todellisesta nopeudesta alaspäin, minkä vuoksi se on varmuuden vuoksi säädettävä näyttämään todellista suurempaa nopeutta.

Käyttäjän VesaHytnen kuva
Vesa Hytönen

Minä olen seurannut Relluni nopeutta Tomtomin näytöstä ja verrannut sitä auton omaan nopeusmittarin lukemaan. Tomppa käsittääkseni näyttää aika tarkasti todellisen nopeuden. Kun sen näytössä on tasan sata, niin auton oma mittari on paljon optimisisempi, 106 km/h.

Ja minä en kikkaile, vakionopeussäädin auttaa pitämään vauhdin tasaisena. Pikkuinen ongelma on satunnaisesti vaihtuvat rajoitukset Turun moottoritien tunneliosuuksilla Lohjan kohdalla. Kun tien muilla osuuksilla rajoitus on 120, niin tällä kohtaa se voi olla mitä tahansa 80 ja 120 välillä, aika usein se satanen. Pitäisihän ne kirkkaina loistavat rajoitustaulut huomata, mutta kyllä siinä helposti voi lipsahtaa.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Vera,

mikä ihme se meillä Suomessa on, että saivarrellaan 1 km/h pilkuntarkasti jostain "oikeasta" maks. nopeudesta 80 km/h, 100 km/h tai 120 km/h, kun sitä on hehkutettu p-tärkeästi jo vuodesta 1973 lähtien?

Milloin liikennepoliisit ovat kouluttaneet - kouluttavat kestävästi sisäistetysti - autoilijoita oikeaan ja kohtuulliseen liikennöintiin budjetoitujen sakkojen, ajokieltojen, yms. sijaan?

Tehtäviensä tasalla olemattomien kouluviranomaisten, opettajan ja kouluttajan ensimmäinen merkki ovat huonot oppimis- ja kouliintumistulokset - liikenteessä sakot ja muut sanktiot. - Mitä niistä opimme?

"Tieliikennelaki

23 §

Tilannenopeus

Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet. Nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan ajoradan näkyvällä osalla ja kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa."

Samat alinopeusrajoituksetko tuon vaateen määrittelevät vielä myös toisen 40 vuoden jälkeenkin?

Toimituksen poiminnat